Olen kyllä vähän hurahtanut näihin raakakakkuihin. Kakuissa kiehtoo eniten niiden aidot maut ja se, miten niiden pehmeä koostumus sulaa suussa. Hienoa on myös se, että ne ovat gluteenittomia ja vähäsokerisia. Tämän reseptin ajatuksena oli saada aikaan näyttävä kakkupala, jossa olisi ainakin kahta eri väriä. Sopivaksi pehmenneet avokadot suorastaan huusivat päästä kakkuun. Koska meidän puutarhan valkeakuulas on tehnyt tänä vuonna hyvin satoa, päätin laittaa mukaan myös omenaa makua antamaan. Pohjakerroksesta tulikin omenan ja sitruunan ansiosta ihanan raikas, joka sopii hyvin muiden kerroksien täyteläisyyteen. Suosin kaikissa mahdollisissa aineissa luomua.

Tein kakun 16 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjakakkuvuokaan, jolloin palasta tulee näyttävän korkea.

Pohjakerros
1 omena
1/2 sitruunan mehu
1,5 dl mantelijauhoja
2 rkl juoksevaa kookosöljyä

1. Kuori ja poista siemenkota omenasta ja soseuta se muiden aineiden kanssa monitoimikoneessa.
2. Painele massa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuoan pohjalle tai jos käytät esim. kakkurengasta niin suoraan tarjoiluvadille renkaan sisään.
3. Laita jääkaappiin odottamaan muita kerroksia.

Vihreä kerros
2 kypsää avokadoa
1 banaani
1/2 sitruunan mehu
1/4 tl Spirulina-jauhetta
(1-2 tl luontaista minttuaromia)
0,5 dl juoksevaa kookosöljyä

1. Poista kuoret ja kivet avokadoista ja soseuta kaikki aineet monitoimikoneessa sileäksi massaksi.
2. Ota vuoka jääkaapista ja levitä massa pohjakerroksen päälle tasaisesti ja laita vuooka takaisin jääkaappiin.

Suklainen kerros
2 banaania
1 kyspä avokado
1 omena
0,5 tl Vanilja jauhetta
0,5 dl juoksevaa kookosöljyä
2 rkl raakakaakaojauhetta
2 tl hunajaa

1. Poista kuori ja kivi avokadosta. Kuori banaani. Kuori omena ja poista siemenet  ja laita kaikki aineet monitoimikoneeseen ja soseuta tasaiseksi.
2. Ota vuoka jääkaapista ja levitä massa vihreän kerroksen päälle tasaisesti.
3. Anna jähmettymä jääkaapissa mieluiten yön yli tai sitten muutama tunti pakastimessa.