En tiedä onko kukaan muu kuin Facebook kaivannut kirjoituksiani. Sain kyseiseltä taholta viestin, jossa oltiin huolestuneita, etten ole julkaissut mitään Terapiakokkausta-sivujen alle 25 päivään! Mihin kummaan olenkaan kadonnut vai olenko ihan tarkoituksella piilotellut. Kiitos Facebook, kun sait aikaiseksi pienen piston sydämessäni, jonka seurauksena päätin nyt valottaa viimeaikaisia kuulumisiani.

Kokkaamista en ole lopettanut enkä näin ollen ole kantanut kotiin kassikaupalla eineksiäkään. Ilahdutan perhettäni edelleen makoisalla kotiruoalla ja silloin tällöin jotain uuttakin tulee kokeiltua. Olen vain tullut niin kriittiseksi uusien reseptien kanssa, että en ole vain saanut niitä julkisiksi. Kriittisyyden lomassa tunnen myös pientä kyllästymistä julkiseen kirjoittamiseen ja reseptien jakamiseen. En tiedä miksi, mutta ehkä urani ruokabloggaajana on tullut tiensä päähän. Kuka tietää…
puolukankukka

Hiljaiseloni ei kuitenkaan johdu pelkästään mieleni monimutkaisista kiemuroista ja alemmuuden tunteestani omia tekeleitäni kohtaan. Minulle tapahtui yksi merkittävä tapahtuma loppukesällä. Vaikka viimeisimmän opiskelukokemuksen jälkeen vannoin, ettei koskaan enää, löysin itseni täyttämästä oppilaitoksen hakulomaketta. Se että hain ja sitten vieläpä pääsin, käänsi syksyn suunnitelmat ja seuraavan vuoden aikataulut täysin päälaelleen. Tavoitteeni on valmistua koulutetuksi hierojaksi reilun vuoden päästä. Opiskelu on päässyt hyvin vauhtiin, vaikka se on vienyt paljon energiaa ottaen huomioon, että teen sitä päivätyöni ohessa.
keltainenpolku

On erittäin virkistävää opiskella alaa, mistä ei ole mitään kokemusta aikaisemmin. On ihanan puhdistavaa olla nöyränä uuden tiedon edessä ja ahmia kaikkea mitä minulle on tarjolla. Kummasti se lääketiedelatina alkaa jäämään päähän ja ensimmäisen kerran käytännön hieronnan kokemuksen hämmennys alkaa muuttumaan pikku hiljaa hierojan rauhallisiin ja vakaisiin hoitaviin otteisiin. Paljon on vielä opittavaa ja jaksettavaa. Täysin sydämensä ääntä kuunnellen voi löytää tasapainon elämäänsä.

En lupaa, että vastedes jaan teille viikoittain uusia reseptejä tai ilahdutan teitä omilla jorinoillani. Lupaan kuitenkin jatkaa matkaani uteliaasti etsien ja hyväksyen asiat sellaisenaan kuin ne minulle tarjoillaan. Lupaan myös hiljentyä päivittäin ja kunnioittaa niitä viestejä mitä kehoni minulle antaa. Lupaan itselleni olla minä kaikessa vajavaisuudessani ja lupaan yrittää puhua itselleni kauniisti myös niinä epätoivon hetkinä, jotka kuuluvat normaaliin elämään.
omenakuva

Kiitos lukijani matkasta, jonka olette tehneet kanssani tähän pisteeseen ja toivon, että pysytte mukana myös jatkossa vaikka harvemmin kohdattaisiinkin. Erityisesti toivon, että näen teitä hierontapöydälläni sitten ensi vuonna.

”One is never afraid of the unknown; one is afraid of the known coming to an end.” 
― Jiddu Krishnamurti