Painoni vartijat

Olen suurimman osan elämästäni luullut, että naisen pitää olla laiha. Ei normaalipainoinen vaan laiha, alipainoinen. Lapsuudessani suurin osa naisista ympärilläni oli aina laihdutuskuurilla. Kasvoin uskomaan, että aikuisen naisen elämä on laihduttamista. Oma luontainen kokoni vahvisti tätä käsitystä. Olen ollut lapsesta asti iso tai ainakin isompi kuin suurin osa muista. Ala-asteella olin luokkani pisin ja painavin. Yläasteella ja lukiossa (epä)onnekseni huomasin, että syömällä vähän tai ei lainkaan, pääsen kohti tavoitetta eli laihaa, alipainoista naista. Tässä onnistuin hyvin.

Kun tulin raskaaksi, oksensin ensimmäiset kuukaudet 24/7 ja kroppani meni aivan sekaisin. Tästä huolimatta onnistuin lihomaan 30 kiloa…jokaisessa kolmessa raskaudessa. Neuvolakäyntien punnitus oli minulle häpeällistä. Olinhan lipsunut lihomaan. Sain raskausläskit kuitenkin sulatettua jokaisen lapsen jälkeen, mitä nopeammin sitä parempi. Tämä laihuuden tavoittelu on tarkoittanut lukemattoia tunteja salilla, jumpassa, lenkillä, vähärasvaisia juustoja, rasvattomia jogurtteja, karkkilakkoja, paastoja, mautonta ruokaa…epänautinnollista elämää. En voi uskoa, että olen antanut elämästäni niin paljon pois vain sen vuoksi, että olisin oikean kokoinen. Sielultani olin kuitenkin tyhjä ja kärsivä.

Vähitellen olen tajunnut, että minun pitää hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Siihen meni 40 vuotta. Uskallan nykyään syödä, jopa rasvaa. Vältän sokeria kyllä, mutta ravinnosta on tullut minulle pikemminkin lääke kuin jotain, jota tulee välttää. Liikunta on minulle nautinto, ei rangaistus. Liikun silloin kuin minua huvittaa ja olen kropalleni armollinen. Omakohtaisesti olen kokenut, että ihmisen kauneus tulee sisältä. Sisäinen kauneus heijastuu ulospäin ja vaikuttaa kaikkeen ihmisenä olemiseen. Onni ei ole vaa’an numeroissa tai tulevaisuuden laihemmassa minässä. Onni on tässä hetkessä, tässä kropassa ja tässä sydämessä.
foodstyling Maria Alatalo, photographer Marjo KoivumŠki 2014

kynttilä

Kynttilälyhty on Design Heidi Hatakan taideteos, aivan ihana tunnelman luoja.

Näistä kituvuosista päästyäni olen rakentanut uudelleen suhteeni ruokaan. Siitä on tullut ystäväni, jota kunnioitan syvästi. Rakastan luonnollisia raaka-aineita ja olen kiitollinen siitä yltäkylläisyydestä, josta saan päivittäin nauttia. Viikonloppuna pysähdyin perusasioiden äärelle ja tein kaalikääryleitä, jotka ovat vaivalloisia, mutta kaiken sen vaivan arvoisia. Innostuin myös leipomaan kaupasta löytämistäni keltajuurista, joiden maku muistuttaa punajuurta. Keltajuurikakun resepti jäljittelee porkkanakakkua. Korvasin osan jauhoista mantelijauhoilla ja makeuttajana toimii jo vanha tuttuni kookossokeri. Tein sunnuntaina aamiaiseksi vähähiilarisia lettuja vadelmien ja kermavaahdon kanssa, jotka maistuivat lapsille mainiosti. Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu, jonka voimalla jaksaa taas kohtaamaan pimenevän viikon.
pihlaja

← Previous post

Next post →

1 Comment

  1. Elisa Räsänen

    Minä olin aina kauhistunut omasta lihavuudestani nuorena. Nyt kun olen katsellut nuoruuden kuvia, minähän olin hoikka ja ihan ok. Mistä tuollaiset mielikuvat? Vaikka ulkomailla emme voineet katsoa mitä söimme. Etipiassa laihduin 14 kg kun EI OLLUT ruokaa. Suomessa palasin nosrmaaliin aika pian. Nyt kun vaan pysyy terveenä ja pystyy liikkumaan se on tärkeintä.

Vastaa