Silloin tällöin lapset haluavat jotain muuta aamiaiseksi kuin leipää tai puuroa. Harvemmin kuitenkaan ehtii paljoa muuta laittamaan. Nämä pannarit kuitenkin yllättävät minut aina nopeudellaan ja helppoudellaan. Ainakin viikonloppuna on aikaa näitä valmistaa. Kiireettömän aamun kruunaa se, että mittaa ainekset huolellisesti ja nauttii myös joka hetkestä paistaessaan pannareita, ne nimittäin kärähtävät helposti, jos yrittää tehdä viittä muuta asiaa samanaikaisesti. Oivallinen resepti siis hetken rauhoittumiseen ja tässä hetkessä olemiseen.

Tänä aamuna pannareiden tekoa siivitti muisto illasta, jolloin pieni poikani sanoi minulle:
”Äiti, olet ihana. Niin lämmin ja kaunis.”
Iltalukemisesta oli jäänyt mieleen myös Ralph Waldo Emersonin miete:
”Jokainen seinä on ovi.”

Pannukakut voi tarjoilla hunajan ja hedelmien kera. Toki hillo tai vaikkapa pieni nokare voita sokerin kanssa sopii mainiosti. Jos pannareita jää, maistuvat ne myös paahtimessa paahdettuina.

Pannareiden resepti löytyy täältä.

pannukakut jahedelmät
Pannarit pannulla
Munat vatkauksessa