Tietoja blogista ja Mariasta

Tämä blogi ei ole ruokablogi, vaikka se nopeasti katsottuna sellaiselta vaikuttaakin. Tämä on blogi, jonka kautta haluan jakaa kiinnostukseni kohteita elämässä — ruokaa, läsnäoloa ja kokonaisvaltaista hyvää oloa.

Ruokafilosofiaani kuuluu ennen kaikkea raaka-aineiden puhtaus ja reseptien yksinkertaisuus.  Pääpaino on gluteenittomissa ja vähäsokerisissa leivonnaisissa ja ruoissa. Minulla on koulutuksen ja työn kautta kokemusta ammattimaisesta ruoanlaitosta ja toivon, ettei se näy liiaksi resepteissä. Monet resepteistä on oman keittiön tuotekehittelyn tulosta ja osa on perua esim. lapsuuden muistoista. Kolme lastani ja mieheni saavat olla etuoikeutettuja koemaistajia kokkailuilleni.

Mielestäni ruoanlaitto on yksi parhaimmista hiljentämisen keinoista. En tarkoita hiljentymistä vaan hidastamista. Kun kokkaan, niin otan siitä ajasta kaiken irti — tuoksuttelen mausteita, vatkaan keskittyneesti, katson kun leivonnainen kohoaa uunissa …Keittiö on turvallinen paikka, jossa saa kokea enimmäkseen ilon hetkiä. Näin se on ainakin minulle ja monille läheisilleni. Blogini nimi ”Terapiakokkausta” viittaa ruoanlaiton terapeuttiseen vaikutukseen, josta olen saanut paljon voimia elämässäni. Joskus joku on ihmetellyt miten aina jaksan laittaa ruokaa tai leipoa — minulle se on niin, että en jaksa elämää, jos en saa häärätä keittiössä. Toivon, että sinullakin olisi aikaa tehdä ruokaa läsnä ollen, ihan sitä tavallista arkiruokaakin voi tehdä siihen keskittyen ja tekemisestä nauttien.

Kokonaisvaltaiseen hyvään oloon kuuluu niin sielun kuin ruumiinkin huolenpito. Kaikki se mitä laitamme itseemme niin sisäisesti kuin ulkoisesti vaikuttaa kokonaisuuteen. Liikunta on erittäin tärkeä osa elämääni ja ruoan ohella mielihyvää tuova tekijä.

Synnyin 70-luvun alussa Nepalissa Katmandussa lähetyssaarnaaja perheeseen. Kasvoin osan lapsuuttani tässä vuoristoisessa maassa ja se on saattanut jättää muutamia piirteitä niin ruoanlaittooni kuin myös elämänfilosofiaani. Perheeseemme kuuluu myös kissa, Roosa, joka kuitenkin välittää vain kalasta ja kermasta…ja on oikea hidastamisen mestari.

 

Tässä minä vajaa 40 v. sitten isäni puutarhassa HImalajan rinteillä.

Tässä minä vajaa 40 v. sitten isäni puutarhassa HImalajan rinteillä. 

_MG_2103maria

Tässä sitä ollaan vajaa 40 vuotta myöhemmin…

 

 

8 Comments

  1. Panu Korhonen

    Hienoa Maria! Upeaa… Hienoa, että on muitakin, jotka nauttivat ruoanlaitosta ja saavat siitä irti enemmän kuin miltä ulospäin näyttäisi. Menestystä ja lukijoita, toivotteleepi Panu.

    • Maria Alatalo

      Hei Panu!
      Onneksi olkoon, olet ensimmäinen kommentoija:-). On kyllä aivan mahtavaa, kun saa jakaa näitä omia ajatuksia ja olla ihan fiiliksissä ihan vaan kokkauksesta ja arkisesta elämästä. Tästä on hyvä jatkaa. t. Maria

  2. Ihania reseptejä, osa menee takuulla kokeiluun lisää odottaessa.

  3. Mari Vuolevi-Puhakka

    Hieno blogi sivusto! Mitenkä se on, että jos lapset ja mies ei aina olisikaan niitä koemaistajia? Että joskus voisi järjestää blogi lukijoille maistelupäivän!? Vihje vihje :)

    • Maria Alatalo

      Moi Mari!
      Hyvä idea! Kiitos! Jossain vaiheessa voisikin järkätä jonkilaisen maisteluillan…ajattelin seuraavaan Ravintolapäivään osallistua jollain setillä eli silloin ainakin.t. Maria

  4. Moi Maria,
    Kauniisti ja värikkäästi koristeltu tarjoilupöytä lisää ruoka-annosten herkullisuutta, aivan upeat kuvat!
    Näin syksyllä värit löytyvät pienellä vaivalla luonnosta. Niistä kannattaa nyt nauttia.
    Kiitos Maria ideastasi. t. hessu

Vastaa