Mango-mascarponekakku

Ihanan raikas ja hedelmäinen kakku jokaiseen vuodenaikaan.

Pohja
1 dl 24h Valo paahdettu rouhittu pellava + tyrni
2,5 dl mantelijauhoja
50 g luomuvoita sulatettuna
1/4 tl Bourbon vaniljaa jauhettuna
1 pienen luomu sitruunan kuori raastettuna
0,5 sitruunan mehu

1. Sulata voi ja yhdistä kaikki ainekset.
2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele pohjataikina siihen tiiviisti. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte
7 liivatelehteä
500 g Mascarponea
500 g (4 dl) sokeroimatonta mangososetta (voi tehdä itse tuoreesta tai pakaste mangosta)
2 dl luomu kuohukermaa
0,5 tl Bourbon vaniljaa jauhettuna
2 rkl Karppisokeria

1. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
2. Vaahdota kerma ja lisää siihen Mascarpone ja vanilja ja sokeri.
3. Purista lionneista liivatteista vesi pois ja sulata ne 0,75 dl kuumaa vettä.
4. Lisää 2/3 liivatevedestä ohuena nauhana kerma-mascarponevaahtoon ja 1/3 mangososeeseen.
5. Ota pohja jääkaapista ja levitä ensin kerma-mascarponeseos pohjalle ja sen päälle mangosose.
6. Anna kakun hyytyä vähintään kolme tuntia jääkaapissa ja koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin koristeena Khaki eli Sharon hedelmää.
sharonit

 

← Previous post

Next post →

7 Comments

  1. Kuulostaa hyvältä. Kokeiluun menee.

  2. Nyt on jääkaapissa hyytymässä.

    • Maria Alatalo

      Hienoa Hannele! Tämä oli kyllä hyvää ja raikasta. Mango on mun suosikki:-)

  3. Voisko tuota pohjaa tehdä jostain muusta kuin mantelijauhosta, Eetu ehkä allerginen.

    • Maria Alatalo

      Hei Hannele!
      Käykö kookosjauho? Voi laittaa esim. puolet kookosjauhoja ja gluteenittomia kaurajauhoja. Kookosjauho tuppaa olemaan vaan niin kovin kuivaa.

  4. Voisko laittaa kolmannenkin kerroksen jostain hedelmästä? Mikähän sopisi mangon kanssa? Tai jotain muuta kuin hedelmää?

  5. Maria Alatalo

    Hei Hannele!
    Siihen sopisi varmaan joku marjasose esim. mansikka tai vadelma? Hedelmistä en ole ole ihan varma, koska useat menee sitten niin sokerisiksi.T. Maria

Vastaa