Katkeruus ei kanna

Maailma on julma näyttämö, jossa päivästä toiseen esitetään jännitysnäytelmää nimeltään Elämä.  Koskaan ei voi olla varma juonenkäänteistä eikä milloinkaan voi tuudittautua siihen, että jokin olisi ikuista. Kaikki on väliaikaista, niin onni kuin epäonnikin.

Viime aikoina on lähipiirissäni ollut paljon sairautta ja kuolemakin otti uupuneen.  Useimmat tapaukset ovat tuntuneet täysin epäreiluilta. Läheisteni kannettavaksi on tullut aivan liikaa surua ja murhetta. Epävarmuus tulevaisuudesta ei anna tilaa onnelle. Kuinka voisi iloita, kun ei tiedä mitä pahaa voi seuraavaksi tapahtua?
valkoinenruusu2018

Viime vuoden koettelemuksista ja alkuvuoden leikkauksesta toivuttuani, olen miettinyt paljon elämää ja sen ihmeellisiä käänteitä. Olen tehnyt sisimmässäni paljon töitä siinä, etten katkeroituisi. Tietoisesti olen pyrkinyt irrottautumaan vaivoistani enkä elämään niiden kautta. Nyt kun energiani on palautunut ja olen kuin uudesti syntynyt, on minun helpompi katsoa kaikkea mennyttä etäältä. En ripustaudu. En jää roikkumaan.

Paljon meni ohi ja jäi tekemättä, koska kehoni ei jaksanut. Suunnitelmat menivät  uusiksi monta kertaa. Oli hetkiä, jolloin tunsin voimattomuutta. Syvää toivottomuutta, joka veti minua pimeyteen. En olisi yksin jaksanut nousta pimeydestä ja jo muutamia vuosia vaivanneesta harmaudesta ja luovuttamisesta. Onneksi minulla on perheeni. Sain myös tukea lääketieteestä, koska olihan vaivani parannettavissa korvaushoidolla ja vitamiineilla. Vaikka kaikki ei mennyt hoidon kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, voin kuitenkin olla kiitollinen monesta asiasta.
keltainenruusu2018

Sanotaan, että se mikä ei tapa vahvistaa. Tämä on aivan totta, mutta se ei tapahdu hetkessä. Vahvistuminen ei ainakaan ole ollut minun tapauksessani mitään sellaista kuin olisin kuvitellut. En yhtäkkiä herännyt piinkovana uraohjuksena, jolla olisi valmiina lyödä pöytään viisivuotissuunnitelma. En tehnyt yltiöpäisiä kuntoilusuunnitelmia tai epärealistisia aikatauluja opintojeni suorittamiseen. Päinvastoin, heräsin vereslihalla ja paljaat jalat tukevasti maassa. Tunsin kuitenkin olevani vahva. Niin vahva, että tästä lähtien olisin rehellinen itselleni ja rakastaisin itseäni juuri sellaisena vajavaisena kuin olen.  Koettelemukset ovat vahvistaneet niitä ominaisuuksia itsessäni, joita olen koko elämäni pitänyt suurina heikkouksinani. Herkkyys, luovuus ja ihmisistä välittäminen ovat olleet kauan piilotettuna. Olen haudannut ne kovuuden ja katkeruuden alle, voivotellen epäonneani. Jäänyt kiinni vastoinkäymisiin ja julmiin kohtaamisiin. Katkeruus ei kuitenkaan kanna pitkälle. Se antaa egolle oikotien valheelliseen onneen, mutta jättää sielun yksin itkemään kaipuutaan.

3917074a6670785cbd95939f4e3fdf91

← Previous post

Next post →

1 Comment

  1. Katkeruus ei kannata, mutta joskus on kysyttävä ihan suoraan, miksi universumi vittuilee? Lyö kerta toisensa jälkeen kanveesiin, mutta sieltä noustaan. Yksi ihminen voi nousta kapinaan, nousta vastustamaan ja jos sillä on yhtään merkitystä, siitä joku saattaa oppia tai pelastaa seuraavan hengen.

Comments are closed.